Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

No poo- elämää ilman shampoota

Lisätty 14.01.2018

No poo- termi (eli ilman kakkaa) tulee siitä, kun halutaan keventää kemikaalikuormaa lopettamalla shampoon käyttö. Toinen syy on se, että  halutaan kokeilla paraneeko päänahan kunto tai hiusten laatu shampoon jättämisellä pois. Maailmalla on ollutkin aivan villitys tämä “uusi” tapa hoitaa hiuksia ja monet julkkiksetkin Hollywoodissa ovat julistaneet tätä ilosanomaa.

Kuitenkaan aivan uusi juttu tämä villitys ei ole. Shampoo tuli markkinoille kunnolla teollistumisen aikaan 1970-luvulla. Kautta aikojen ennen shampoota ihmiset pesivät vedellä hiuksensa. Shampoon tehtävä on pestä lika pois siinä olevien tensidien avulla. Lika on rasvaa eli talia, jota hiustuppi tuottaa. Kuitenkin silläkin on tehtävänsä. Sen tehtävä on suojella päänahkaa liialta kuivumiselta, kuten myös muuta ihoa. Jos talia ei ole ihon pinnalla, keho antaa käskyn tuottaa sitä lisää. Tästä ehkä moni on huomannut liiallisen pesun aiheuttavan rasvoittumista. Olemme tottuneet shampoon tuottamaan “natisevan” puhtaaseeen hiukseen, joka näin talviaikaan leijuu sähköisenä ilmassa :) Kuivuus esiintyy myös hilseenä. Se kertoo vain kosteuden puutteesta, jota ehkä yritämme korjata hoitoaineen avulla.  Eikö tunnukin hassulta? Tuotteet ovat aika hyvin markkinoitu meille, koska emme pysty kuvittelemaan elämää ilman niitä. Totuus on, että voimme elää ilman niitä.

 

Meillä käy todella paljon asiakkaita, ketkä pesevät vain vedellä tai jollain muulla vaihtoehtoisella aineella hiuksensa. Käytännössä kaikella mitä keittiön kaapistasi löydät niin voit kokeilla hiusten pesuun. Päätin kokeilla itsekin tätä, koska kaikkien näiden asiakkaiden hiukset ovat olleet silminnähden hyväkuntoiset ilman päänahan ongelmia. Lisäksi moni kokee hiustensa paksuuntuneen kokeilun myötä.

 

Hiukseni ovat pitkät, paksut, karkeat ja luonnontaipuisat. En ole värjäänyt niitä vuosiin ja aiemminkin vain kasviväreillä. Ongelmana on takkuuntuminen päälaelta ja ehkä sähköisyys talviaikaan. Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa vuosikaudet, joten omatuntoni on puhdas ympäristöarvojen vuoksi. Uskon, että synteettisen puolen shampoista siirryttäessä no poo-kuuriin , on siirtymävaihe ja hiusten rasvoittuminen pidempi. Silloin voi ottaa huomioon vielä paremmin sen, miten oma shampooton kuuri vaikuttaa ympäristöön. Synteettisten shampoiden tensidit aiheuttavat pieneliöille vaaran ja kaloille jopa sukupuolettomuutta. Lisäksi shampoiden joukossa olevat säilöntäaineet ovat erittäin huonosti hajoavia ja vesistöihin joutuessaan kulkeutuvat meidän kehoomme takaisin aiheuttaen erinäisiä syöpäkasvaimia (parabeenit).

 

Olen käyttänyt viime ajat Flown shampoopaloja, hoitoainetta en ole käyttänyt vuosikausiin. Viimeisen kerran pesin hiukset  8.11.  Aloitin käyttämään rhassoul-savea, jota aiemmin käytin kuivasampoon tyyliin tai muotoilutuotteena. Nyt tein niin, että ennen suihkuun menoa, laitoin jakaus jakaukselta kuivaa savea hiuspohjaan ja huuhtelin sen suihkussa pois. Millä tahansa pesetkin, pese vain päänahkaa, latvoihin ei tarvitse hieroa mitään. Ennen tätä hiuksia on harjattava runsaasti. Se on itseasiassa aika meditatiivista! Laskin, että vedin ainakin  sata harjanvetoa. Tämä kuljettaa talia hiuksessa eteenpäin kohti latvaa, jolloin liiallinen tali huuhtoutuu veden mukana pois. Ensimmäiset harjaamiskerrat kun harjasin, tuntui että hiuksia lähti paljon. Tottakai ennenkin olen harjannut hiuksiani, mutta pintapuolisemmin ehkäpä siksi kun ne ovat niin helposti takkuilevat.

 

Meni 2-3 viikkoa, jolloin ajattelin koko ajan, että päänahkani haisee. Käytin piparminttu kukkaistuoksua saadakseni raikkaamman tunteen. Lisäksi hiukseni olivat “lähmäisen” tuntuiset. Olin siis käyttänyt savea ehkä 5 päivän välein ja muuten välissä huuhdellut hiuksia lämpimällä vedellä. Ajattelin ottaa järeämmät aseet käyttöön eli soodan. Sooda on emäksinen, jolloin se muuttaa ihomme ph-arvoa. Huomasin jo pestessä, ettei se ole hyvä idea. Laitoin siis soodaa kosteaan tukkaan ja hieroskelin sitä kevyesti. Päänahka oli kiristävän tuntuinen ja se kutisi. Moni tosin pesee jatkuvasti sillä, mutta itse suosittelen harvempaan pesuväliin, ehkäpä “syväpuhdistavana”.

 

3 viikon jälkeen tulokset alkoivat kyllä näkyä, hiuksia ei lähtenyt enää ja mikä parasta etteivät ne menneet enää takkuun! Ne olivat aivan puhtaan näköiset eikä hajuakaan tuntunut. Päänahkaa ei kutittanut. Olin tyytyväinen ja jatkoin saven käyttöä tarvittaessa. Kokeilin myös suolaa, mistä tuli hieman sama fiilis mitä soodasta, ei siis sovi minun iholle. Savi on hoitava, mutta saattaa myös liikaa käytettynä kuivattaa. Kokeilin myös paljon puhuttua ruisjauhoa. Jauho turvotetaan vedessä ensin, jonka jälkeen se viedään päänahkaan. Ruisjauho sisältää sapoiini-nimistä ainesosaa, joka on pesevä. Hiukset tuntuivat kyllä ihan hyvältä , mutta en pidä taikinan tuoksusta, joka on hyvinkin voimakas.

 

Sitten tutustuin Khadin hiustenpesujauheisiin, jotka sisältävät ayervedisiä yrttejä. Jauhe sekoitetaan kuumaan veteen ja levitetään hiuksiin. Aineen voi antaa vaikuttaa hetken. Tuoksut ovat huumaavia. Lopputulos on aivan mieletön. Latvat eivät ikinä ole olleet niin silkkiset ja laskeutuvat mitä eivät ennen tehneet. Aivan kuin olisi käyttänyt hoitoaineita! Itseasiassa en loppujen lopuksi niinkään pitänyt siitä, koska tyylilleni uskollisena pidän siitä että hiukseni ovat melko sotkuisen näköiset, ei niin siistit mitä tämä tuote tekee. Olen käyttänyt asiakkaille tätä, kellä on voimakkaasti luonnonkiharat hiukset ja täytyy kyllä sanoa etten parempaa tuotetta ole pitkiin aikoihin nähnyt! Muistakaa, että kyse on nyt vain kasvivärjätyistä tai käsittelemättömistä hiuksista. Synteettisten värjäysten jälkeen hiuksen pinta on rikki, joten lopputulokset voivat olla erilaiset! Khadilla on myös toinen pesupulveri, Reetha. Tässä tuoksu on erilainen, hieman tympeämpi, mutta latvoista ei tule niin silkkiset. Tästä löysin itselleni sopivamman tuotteen rhassoul-saven rinnalle.

 

Viime viikolla lopetin no poo-kuurini. Miksi? Hiukseni eivät ikinä ole näin takuttomat ja hiuspohjani voivat hyvin, mutta suihkumme viemäri meni tukkoon 3kk no poo-kuurin jälkeen. Töissämme on käytössä erikoisvalmisteiset kaivot, jotka keräävät savimäskin talteen mikä tulee käyttämistämme kasviväreistä ja hoidoista. On tärkeää, ettei työskentelymme tuki taloyhtiön putkistoja. Kotona meillä tälläistä ei ole. Havahduin ja mietin laskua mikä loka-auton tilaamisesta voisi tulla. Koetin kaataa kuumaa vettä ja soodaa muttei se auttanut. Jouduin ostamaan putkimiestä, jolla onneksi tällä kertaa aukesi. Voitte kuvitella minkälainen ekoteko se oli laskea se viemäristä alas... Otin palani käyttöön takaisin. Tosin heti huomasin, että päänahkani reagoi siihen. Tuntuu kireämmältä ja kutisevammalta. Nyt minun ei tarvitse pestä sillä niin usein. Voin pestä esimerkiksi vain viikon välein ja muuten huuhtoa vedellä.

 

Kokeiluni oli back to basics. Hiusten harjaaminen on todella tärkeää! Pintaverenkierron toimiessa päänahassa voivat hiukset paremmin, ravinteet kulkevat juuriin ja päänahka ei kiristä. Mietin hiusten lähtöä “tehoharjaamiseni” alkaessa.. Voisiko hiuksen kiinni pitämät lihakset olla heikommat, ja niitä harjoittaessa harjaamalla, ne vahvistuisivat? Nämä nyt ovat vain omia tuntemuksia, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen! Nyt no poo-ta kokeilleena ymmärrän paremmin myös ekokampaajana, mistä on kyse ja voin kertoa siitä kiinnostuneille enemmän.  Kaikkien ainakin kannattaa harventaa pesukertoja jos kärsii hiusten tai päänahan kuivumisesta.

 

Minttu